Reijo E. Heinonen, professori, Joensuun yliopisto
KULTTUURIDIALOGI, GLOBAALI ETIIKKA JA KANSALAISJÄRJESTÖT

Kulttuuridialogin vuosi 2001

Yhdistyneet kansakunnat on julistanut vuoden 2001 kulttuuridialogin vuodeksi ("Dialog of Cultures") Iranin presidentti Khatamin aloitteesta. Suomi on tukenut aloitetta ja tiivistänyt kulttuurivaihtoa ja keskustelua ihmisoikeuskysymyksistä Iranin kanssa. Aihetta on pohdittu kahdessa ulkoministeriöitten välisessä seminaarissa Teheranissa ja Helsingissä. Parhaillaan Teheranissa valmistellaan kulttuuridialogivuotta kokoamalla alan tutkijoita marraskuussa Teheranissa pidettävään seminaariin. 

Monet ovat saattaneet yllättyä siitä, että aloite tehtiin Iranista käsin. Sen tilanteesta ihmioikeuskysymyksissä kansainvälinen lehdistö on antanut synkän kuvan. Iranissa tätä ei ole pidetty tasapuolisena, kun samaan aikaan on vaiettu muissa Aasian maissa esim. Saudi-Arabiassa sattuneista vastaavista tapauksista. Sitä miten presidentti Khatamin aloite liittyy - koko keski - Aasian tilanteen kannalta tärkeisiin - uudistuspyrkimyksiin Iranissa ei tässä yhteydessä ole mahdollista tarkemmin käsitellä. Aloite osoittaa joka tapauksessa Iranin johtajistossa olevan henkilöitä, jotka aktiivisesti pyrkivät luotsaamaan maan kansainvälisen yhteistyön piiriin pois sen aiemmasta eristyneisyydestä. Aloitteeseen on syytä kiinnittää huomiota. 

Dialogin kannalta tärkeäksi muodostui presidentti Khatamin vierailu Saksassa heinäkuussa presidentti Raun vieraana. Matkan yhteydessä Weimarissa pidetyssä puheessa (Frankfurter Allgemeine Zeitung (FAZ) 160,13.7.2000) sekä aiemmin Die Welt-lehdessä julkaistussa artikkelissa (Die Welt 7.8.1999) tulevat esille hänen keskeiset dialogiajattelunsa piirteet. Ne ovat mielenkiintoisia myös siksi, että ne poikkeavat länsimaisesta diplomaattisesta ajattelutavasta sekä akateemisesta kulttuurifilosofisesta esitystavasta. 

Jo aiemmin syksyllä 1998 FAZ:ssa julkaistussa artikkelissa Khatami esitti monia uskontojen edustajia hämmästyttäneen väitteen, ettei millään uskonnolla tai kulttuurilla ole absoluuttista totuutta. Seuraavana vuonna hän jatkoi tästä Die Welt-lehden artikkelissa tarkastellessaan kulttuuridialogin edellytyksiä maailmassa. "Dialogikykyisyys ei kuulu niiden ominaisuuksiin, jotka sanovat omistavansa totuuden", hän totesi. Totuus voidaan omistaa vain yhdessä. "Totuus paljastaa kauniit mutta verhotut kasvonsa vain niille matkaajille, jotka toisten kanssa lähtevät yhteiselle löytöretkelle." (Die Welt 7.8.1999) Taide ja uskonto kuuluvat alueelle, jolla vuoropuhelu puhuttelun ja vastauksen muodossa hallitsevat. MaalIistunutta länsimaista tarkkailijaa hämmästyttää juuri uskonnon saama laaja merkitys Khatamin kulttuuridialogissa. Sen haaste on kuitenkin suunnattu myös jäykistynyttä uskonnollista ajattelua vastaan.

Tällä kohden monet ryhtyvät kysymään, joko taas on kyseessä yritys sulattaa eri uskonnot ja kulttuurit yhdeksi maailmanuskonnoksi ja globaaliksi valtakulttuuriksi. Ne keskustelut ja se asiaan liittyvä kirjallisuus jota tunnen ei viittaa tähän. Kyse ei ole arvorelativismista, jonka jotkut länsimailla uskovat tuovan helpotusta kulttuurien välisiin jännitteisiin. Kyse ei liioin ole kulttuuri-identiteettejä särkevästä kompromissiyrityksestä, vaan uudenlaisesta uskontojen ja kulttuurien täydentävyyden käsitteestä, komplementaarisuudesta. 

Kulttuurien komplementaarisuutta haluaisin tulkita metaforalla orkesterista, jossa sen eri instrumentit edustavat maailman eri uskontoja ja kulttuureja. Niillä kullakin on oma tehtävänsä yhteisen teoksen tulkinnassa. Jokainen on korvaamaton, sillä huilut eivät voi soittaa kontrabassojen, eivätkä viulut pasuunoiden osuuksia teoksessa. Vasta yhdessä ne voivat aikaansaada harmoonisen yhteissoinnin, sinfonian, sanan kreikkalaisessa merkityksessä. Voimme jatkaa vertauskuvaa ja kysyä, mikä voisi olla yhteistä teosta tai sen partituuria vastaava asia uskontojen maailmassa. Ehdotan tähän tehtävään globaalia etiikkaa. Se voisi olla maailmansinfonian partituuri, jonka mukaan soittaessaan mikään instrumentti ei synnytä epäpuhtaita tai vääriä sävelkulkuja. 

Globaalin etiikan mukaan kaikkien uskontojen piirissä on eräitä ehdottomina pidettyjä perusarvoja ja ihanteita. Ne saavat eri kulttuurien historiallisten kehitysprosessien kautta erilaisia muotoja ja ilmiasuja, mutta niiden sanoma on yhdensuuntainen. Näin esim. kultainen sääntö, elämän kunnioittamisen periaate, rehellisyyden, totuudellisuuden ja oikeudenmukaisuuden ihanteet säilyvät niitä vastaan tehdyistä rikkomuksista huolimatta elämää säilyttävinä arvoina. 

Eri kulttuurien ja uskontojen tehtävänä on täydentää toisiaan omilla tulkinnoillaan. Tätä kulttuurien komplementaarisuutta selvittäessään Khatami viittasi Weimarissa pitämässään puheessa Goethen persialaisesta kulttuurista ja erityisesti runoilija Hafesilta saamiin vaikutteisiin. Käänteentekevänä idän ja lännen ja erityisesti Saksan ja Iranin kulttuuridialogin kannalta Khatami piti Goethen teosta "West - Östlicher Diwan" vuodelta 1819. Vastaavasti persialainen runoilija Iqbal nimitti teoksessaan "Botschaft 
des Ostens" vuodelta 1923 Goethen kokoelmaa viestiksi ja tervehdykseksi idälle. Saksassa haluttiin luoda näkyvä muistomerkki uudelle kulttuuridialogilIe, jota Khatami oli aloittamassa pystyttämällä Hafesille muistomerkki Weimariin vastapäätä Goethen patsasta. 

Dialogin sisältöjä pohtiessaan Khatami esittää idän ja lännen eron tulevan parhaiten esiin niiden suhteessa spiritualiteettiin ja rationaliteettiin. Sielun ja rationaalisen järjen olisi kuitenkin löydettävä sopusointu ihmisessä. Idän mystiikan ja lännen rationaliteetin olisi täydennettävä toisiaan. Euroopan tulisi Khatamin mukaan myös huomata, että suhteeton luottamus järjen kaikkivaltaan on johtanut sitä harhaan. 

Länsimaisen sivistyksen piirissä elänyttä maallistunutta ihmistä hämmästyttää näkökulma, josta presidentti löytää eri kulttuuritraditioita yhdistävän alueen: uskonnollisen ihmiskuvan. "Tämä yhteinen alue on ihmisen jumalallinen alkuperä. Tunne erilaisuudesta, jota itä ja länsi kokevat häviää, kun kumpikaan ei pidä itseään ehdottoman ainutlaatuisena (so. normatiivisena) ilmiönä, vaan näkee itsensä suhteessa toisiin, kun ne yhdessä näkevät suhteensa yhteiseen alkuperäänsä." (FAZ 13.7.2000) Kulttuurien komplementaarisuus tulee käytännössä esiin siinä, että ne pääsevät pois negatiivisen toleranssin so. sietämisen vaiheesta ja kehittyvät ymmärtämisestä nousevaan vastavuoroisen auttamisen globaaliin kulttuuriin.

Kansalaisjärjestöjen merkityksen kasvu
Kansalaisjärjestöjen merkityksen kasvu suurten kansainvälisten kysymysten käsittelyssä on kylmän sodan päättymisen jälkeen kasvanut. Samalla tutkimuksellinen mielenkiinto kolmannen sektorin liikkeitä kohtaan on laajentunut ja syventynyt. Pääosin 1980-luvulla luotuja teoreettisia tutkimusmalleja on testattu 1990-luvulla. Näin esim. Lester M. Salaman ja Helmut K. Anheier testasivat Burton A. Weisbrodin 1980-luvulla esittämää näkemystä kolmannen sektorin liikkeistä laiminlyötyjen väestönosien puolustajana.(Ks. M. Muukkonen, The Familiar Unknown. lntroduction to Third Sector Theories Joensuu 2000, 103. Lis. Tutk. ) Estelle James on puolestaan korostanut uskonnollisten ryhmien merkitystä kolmannen sektorin liikkeiden synnyssä.(Muukkonen 2000, 257.) 

Kulttuuridialogin mahdollisuuksia pohdittaessa on hyvä huomata, että kansalaisjärjestöjen merkityksen kasvu ja globaalista etiikasta käyty keskustelu ja sovellukset ovat edennet rinta rinnan 1990-luvulla. (Chicagon julistus: "A global Ethic" 1993, YK: "Our global Neighbourhood" 1995, Inter Action Council : "A Universal Declaration of Human Responsibilities" 1997). Sitä missä määrin globaalietiikka prosessilla ja kansalaisliikkeillä on ollut yhteyksiä toistensa kanssa ei vielä ole tarkemmin selvitetty. Uskontojen ja niiden etiikan kasvava merkitys sodan ja rauhan kysymyksissä on tullut esille myös Unescon filosofia-jaoston projektissa "Universal Ethics". Tähän on vaikuttanut fundamentalististen liikkeiden kasvu eri kulttuureissa ja uskonnoissa.

Monilla kansalaisjärjestöilllä on hyvät mahdollisuudet kulttuuridialogin käymiseen, koska ne periaatteessa eivät ole sitoutuneet valtioiden poliittisiin tavoitteisiin. Ympäristöliikkeet, Amnesty, Lääkärit yli rajojen ja useat uskonnollispohjaiset liikkeet ovat luoneet kansainvälisiä verkostoja, joiden puitteissa keskustelu yhteisestä globaalia oikeudenmukaisuutta edistävästä arvopohjasta on mahdollista. Tämän edellytyksenä on kuitenkin se, ettei liikkeiden piirissä pitäydytä vain ryhmäkuntaisiin partikularistisiin tavoitteisiin, vaan ollaan avoimia etsimään kokonaisuuden kannalta kestäviä ratkaisuja. Kansalaisjärjestöjen voima on usein niiden suppeissa tavoitteissa niiden puolustaessa vähemmistöjen etuja tai puuttuessa julkisen sektorin laiminlyömiin kysymyksiin. Liikkeiden välillä on luonnollisesti niin tavoitteen asettelussa kuin toimintatavoissa suuria eroja. Tapa jolla epäkohtaan kiinnitetään huomiota voi joskus olla kokonaisuuden kannalta destruktiivinen. Terrorin käyttö yksittäisten ongelmien ratkaisussa ei tuota myönteistä tulosta, vaikka sen käyttö on lähes jokapäiväistä. Näin myös siksi, että henkilöt, jotka siitä joutuvat kärsimään, harvoin ovat henkilöitä, joilla laajemmin on mahdollisuus vaikuttaa asiaan. Globaalin etiikan tutkiminen ja sen keskeisten periaatteiden painottaminen toiminnassa voisi parantaa kulttuurien välistä yhteisymmärrystä ja luoda uusia kansainvälisiä toimintaedellytyksiä pitkällä tähtäimellä. Tappioistaan huolimatta Gandhin luoma ja Martin Luther Kingin toteuttama väkivallattoman vastarinnan ihanne elää ja sillä on ollut lähihistoriassa esim. DDR:n kynttilävallankumouksessa 1989 merkittävä käytännöllinen ja eettisesti kannustava vaikutus.

Kesäkuussa 2000 Helsinkiin kokoontui arvovaltainen aiemmista valtioitten päämiehistä ja pääministereistä koostuva neuvotteluryhmä InterAction Council, Vuorovaikutusneuvosto. Se arvioi maailman poliittista tilaa ja pohti, mitä valistuneilta johtajilta tulisi odottaa. Loppuasiakirjassaan neuvosto esitti mm. kannattavansa Suomen eduskunnan globaalietiikkaryhmän kaltaisia vaikutuskanavia. Mikä tärkeää, se suositteli tällaisten ryhmien perustamista eri maiden kansanedustuslaitoksiin. Tällaisen ryhmän tehtävänä Suomessa on arvioida eduskunnan lainsäädäntötyötä globaalista eettisestä näkökulmasta. (Communique'of the InterAction Council 18th Session 17.-20.6.2000 Helsinki. Tokyo 2000, 5.) Jos eri maiden parlamentteihin todella syntyisi lähivuosina toivomuksen mukaisesti globaalieettisten ryhmien verkosto, se saattaisi olla lisäämässä kansalaisjärjestöjen äänen kuuluvuutta kansainvälisiä vastuukysymyksiä sivuavassa lainsäädäntötyössä.

Tätä tarvitaan, sillä usko markkinavoimien usein arvosokeisiin "näkymättömiin käsiin" on kasvattamassa kuilua rikkaiden ja köyhien välillä. Kansalaisjärjestöjen kritiikki (80 järjestöä eri puolilta maailmaa) YK:n köyhyysraporttia "Parempi maailma kaikille" kohtaan (HS 15.7.2000) osoittaa mm., että sokeitten markkinamekanismien tilalle tarvitaan tietoisia eettisiä valintoja. Köyhyys voidaan nykyisin keinoin poistaa, mutta se vaatii eettistä motivaatiota ja oikeudenmukaisia arvovalintoja.

Kansalaisjärjestöjen, erityisesti non profit liikkeiden kokemuksia ja strategioita mutta erityisesti niiden eetosta tarvitaan nykytilanteessa. Niiden etuna on lisäksi se, että ne käyttävät ymmärrettävää yleiskieltä. Niinpä Rion ympäristökokouksessa 1992 Intian NGO-ryhmä tarkasteli maailman köyhyysongelmaa yksinkertaisesta eettisestä näkökulmasta toistamalla Gandhin tunnettua lausetta: "We have for everyones need but not for anyones greed."

Kokoavasti voimme todeta, että globaali eettinen tiedostusprosessi vaikuttaa kahteen eri pääsuuntaan. Se edistää kulttuuridialogia kolmannen maailman uskonnollis- maailmankatsomuksellisten ja lännen tieteellis-teknisten kulttuurien välillä osoittamalla niiden perusarvojen yhteisen nimittäjän. Koska nämä arvot ovat toimineet uskonto- ja kulttuurihistorian aikana koeteltuina periaatteina vuosisatojen ajan, niihin voidaan vedota sekä uskonnollisesta että rationaalis-juridisesta näkökulmasta. (Valehtelemisen ja varastamisen tuomitseminen on sekä uskonnollinen että juridinen normi.) Globaalin etiikan avulla ihmisoikeuskysymyksiä ja ihmisen tiettyjä velvollisuuksia voidaan perustella sekä uskonnollisesti että juridisesti.

Toisella tasolla globaali etiikka voi yhtenäistää kansalaisjärjestöjen kansainvälisiä tavoitteita sekä vaikuttaa siihen, että nk. yhden asian liikkeissäkin huomioidaan globaali kokonaisuus ja keskinäinen riippuvuus sekä kunkin yksittäisen asian painoarvo siinä. Nyt olisi aika pohtia, miten kansalaisjärjestöt viisaasti osallistuisivat kulttuuridialogin toteuttamiseen vuonna 2001.