Zacharova Jelena (MD) 19.5.2006

Lääketieteellinen tiedekunta

Sisätaudit

Insulin-Sensitizing Genes and Risk of Type 2 Diabetes (Insuliiniherkyyttä säätelevät geenit ja tyypin 2 diabeteksen riski)

Vastaväittäjä: Professori Johan Eriksson, Helsingin yliopisto
Kustos: Akatemiaprofessori Markku Laakso, Kuopion yliopisto


Väitöskirjan tiivistelmä:


Insuliiniherkkyyttä säätelevät geenit ja tyypin 2 diabeteksen riski

Insuliiniherkkyyttä säätelevät geenit ovat tärkeitä tyypin 2 eli aikuistyypin diabeteksen altistegeenejä.

Tyypin 2 diabeteksen esiintyvyys lisääntyy lähes joka maassa. Tyypin 2 diabeteksen perushäiriöt ovat insuliinierityksen puute ja insuliiniresistenssi (insuliini ei vaikuta normaalilla tavalla kohdekudoksissa), ja ne johtuvat geneettisten ja ympäristötekijöiden vuorovaikutuksesta.

Tyypin 2 diabetes johtuu useista geeneistä, mutta tällä hetkellä emme tarkkaan tunne tämän sairauden perinnöllistä taustaa. Väitöskirjatyössä tutkittiin useita geenejä, jotka säätelevät insuliiniherkkyyttä (PPARγ2, PGC-1α, adiponektiini, leptiinireseptori ja hepaattinen lipaasi).

Erityisenä tutkimuskohteena oli se, mitkä ovat geenimuutosten vaikutukset tyypin 2 diabetekseen sairastumisen riskiin. Tutkittavilla oli heikentynyt glukoosinsieto, ja he kuuluivat ns. STOP-NIDDM –tutkimukseen, jonka tarkoituksena oli selvittää, miten aikuistyypin diabeteksen hoitoon käytetty lääkeaine akarboosi estää tyypin 2 diabetekseen sairastumista.

Toinen aineisto koostui tyypin 2 diabeetikkojen lapsista. Siinä tutkimuksessa selvitettiin adiponektiinigeenin muutosten vaikutuksia glukoosiaineenvaihduntaan, insuliiniherkkyyteen, energiakulutuksen säätelyyn ja adiponektiinitasoihin.

PGC-1 α-geenin muutos (Gly482Ser) ennusti tyypin 2 diabeteksen ilmaantuvuutta STOP-NIDDM –aineistossa. Akarboosilla oli yhteisvaikutus tämän geenimuutoksen kanssa ja se lievensi 482Ser –alleelin vaikutusta diabetesriskiin. PPAR-gamma2 -geenin muutos (Pro12Ala) liittyi myös tyypin 2 diabeteksen riskiin, mutta tulos oli merkitsevä ainoastaan naisilla.

Adiponektiinigeenin muutos ennusti tyypin 2 diabeteksen riskiä, ja kahden muutoksen yhteisvaikutus lisäsi riskiä enemmän kuin yksittäiset geenimuutokset erikseen. Mainitut geenimuutokset eivät liittyneet adiponektiinin tasoihin.

Tyypin 2 diabeetikkojen lapsilla korkea adiponektiinitaso liittyi insuliiniherkkyyteen ja vähäiseen rasvamäärään vatsaontelossa. Hepaattisen lipaasigeenin muutos liittyi tyypin 2 diabeteksen riskiin STOP-NIDDM –tutkimuksessa. Sen sijaan lepiinireseptorigeenin muutos I/D ei ennustanut tyypin 2 diabetesta.


Väitöskirja on julkaistu sarjassa Kuopion yliopiston julkaisuja D. Lääketiede. ISBN 951-27-0570-2. Sitä voi tilata yliopiston kirjaston julkaisumyynnistä sähköposti: yrjo.valtanen@uku.fi tai verkko-osoitteesta http://www.uku.fi/kirjasto/julkaisutoiminta/julkmyyn.shtml


Kuopion yliopisto
Viestintä
tiedotus_at_uku.fi