Kurola Jouni (LL) 7.4.2006

Lääketieteellinen tiedekunta

Anestesiologia ja tehohoito

Evaluation of Pharyngeal devices for prehospital airway management (Uusien hengitystievälineiden käytön arviointi ensihoidossa)

Vastaväittäjä:  Dosentti Tarja Randell, Helsingin yliopisto
Kustos: Professori Olli Takkunen, Kuopion yliopisto


Väitöskirjan tiivistelmä:

Kurkunpääputkesta ja kurkunpäänaamarista apua ensihoitoon

Kurkunpääputki ja kurkunpäänaamari ovat käyttökelpoisia välineitä hengitystien hoidossa hätätilanteissa. Ne ovat nopeasti ensihoitohenkilöstön omaksuttavissa ja luotettavammin laitettavissa oikein kuin hengitysputken laitto henkitorveen. Tiedot selviävät Jouni Kurolan väitöskirjasta, jossa selvitettiin uudenlaisten, ainoastaan kurkunpäähän ulottuvien välineiden käyttöä ensihoitohenkilöstön suorittamana. Tutkimuksessa selvitettiin myös takautuvasti ensihoitajien toteuttaman hengitystien hoidon merkitystä potilaan jatkoselviämiselle.

Väitöstutkimuksen mukaan kurkunpäänaamari ja kurkunpääputki soveltuvat hyvin niin pelastajien kuin ensihoitajien käyttöön. Välineet eivät vaadi tähystintä paikalleen asetettaessa, eivätkä ne voi joutua väärään paikkaan. Hengitystien hoito ensihoidossa on merkittävä tekijä mahdollisesti myös potilaan myöhemmälle selviämiselle.

Hätätilanteessa hengitystien avoimuus mahdollistaa hengityksen. Jos potilas menettää tajuntansa, yleensä myös hengitystien hallinta menetetään. Hätätilanteissa kansalaisvelvollisuuksiin kuuluu auttaa potilasta avaamalla hengitystie päätä taakse taivuttamalla ja leuasta nostamalla. Parhaiten hengitystie pysyy auki asettamalla potilas kylkiasentoon. Pään taakse taivuttamista ei suositella, mikäli potilaalla on edeltävästi ja oletettavasti tilanteeseen johtanut vammautuminen. Hätäilmoitus tulee tehdä välittömästi numeroon 112.

Hätätilanteessa hengitystien hoito hengityksen tehokkaan avustamisen mahdollistamiseksi on yksi keskeisimpiä ensihoitotoimia. Ensihoitohenkilöstö joutuu miettimään hengitystien avoimuuden varmistamista lisävälinein riittävän ja tehokkaan hengityksen avustamiseksi sekä estääkseen mahansisällön joutumisen hengitysteihin.

Perinteisesti hengitysputken laittamista henkitorveen on pidetty parhaana välineenä. Hengitysputken laittamiseen liittyy ongelmia, joista keskeisiä ovat taidon oppimisen ja sen säilyttämisen vaikeus sekä väärin käytettynä tai asennettuna huomattava haitta potilaalle. Hengitysputken laitto henkitorveen vaatii erityisen tähystimen käyttöä ja vaarana on sen joutuminen henkitorven sijasta ruokatorveen.

Hengitysputken korvaamiseksi on kehitelty nielun ja kurkunpään alueelle laitettavia välineitä, joita on jo käytetty hyvällä menestyksellä nukutuksen aikaisen hengitystien avoimuuden varmistajana leikkauksen yhteydessä. Tässä tutkimuksessa ensihoitohenkilöstö asensi menestyksellisesti sekä näytellyssä tilanteessa nukelle että nukutetulle potilaalle kurkunpääputken ja kurkunpäänaamarin.

Tutkimus toteutettiin Pelastusopiston pelastaja-opiskelijoilla ja Helsingin ruotsinkielisen ammattikorkeakoulun ensihoitaja-opiskelijoilla. Tutkimuksessa he asensivat kurkunpäänaamarin, ja kurkunpääputken ensin näytellyssä ensihoitotilanteessa nukelle ja seuraavassa vaiheessa nukutuslääkärin valvonnassa nukutetuille potilaille.

Tulosten perusteella voidaan pohtia, voiko hengitysputken asentamisen sijaan ensihoitohenkilöstö kokonaan siirtyä käyttämään kurkunpäänaamaria tai kurkunpääputkea. Jatkotutkimuksissa tulisi vertailla näiden soveltuvuutta hengitystien hoitoon oikeissa ensihoitotilanteissa tapahtumapaikalla.


Väitöskirja on julkaistu sarjassa Kuopion yliopiston julkaisuja D. Lääketiede. ISBN 051-27- 0563-X. Sitä voi tilata yliopiston kirjaston julkaisumyynnistä sähköposti: yrjo.valtanen@uku.fi tai verkko-osoitteesta http://www.uku.fi/kirjasto/julkaisutoiminta/julkmyyn.shtml


Kuopion yliopisto
Viestintä
tiedotus_at_uku.fi