Klemola Annukka (TtL) 1.12.2006

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta

Hoitotiede

Omasta kodista hoitokotiin. Etnografia keskipohjalaisten vanhusten siirtymävaiheesta.

Vastaväittäjä: Professori (emerita) Maija Hentinen
Kustos: Dosentti Merja Nikkonen, Kuopion yliopisto


Väitöskirjan tiivistelmä:


Vanhusten yksinäinen matka omasta kodista hoitokotiino

Oman kodin jättäminen ja siirtyminen hoitokotiin koskettaa suurta määrää vanhuksia. Tulevaisuudessa vanhusväestö lisääntyy entisestään, joten hoitokotiin siirtyminen on sekä vanhuksen että yhteiskunnan kannalta merkittävä asia. Mutta miltä vanhuksesta tuntuu jättää kotinsa ja siirtyä asumaan vieraaseen ympäristöön outojen ihmisten keskelle? Tässä väitöskirjatutkimuksessa mm. haastateltiin vanhuksia kodeissa ja hoitokodeissa. Haastattelujen ohella tietoa saatiin havainnoimalla, kenttäpäiväkirjoista sekä kirjallisista dokumenteista.

Tutkimus tuo uuden näkökulman vanhustyön kehittämiseen, sillä Suomessa ei ole aikaisemmin tutkittu kulttuurisesta näkökulmasta, mitkä ovat vanhusten kokemukset oman kodin jättämisestä ja hoitokotiin siirtymisestä. Tutkimuksessa tämä elämänvaihe nimetään siirtymävaiheeksi.

Tulosten perusteella lähtökohdat kodista hoitokotiin siirtymiselle olivat huonot alusta alkaen, sillä vanhukset hakeutuivat harvoin omasta halustaan hoitokotiin eikä hoitokotihakemuksen tekemiseen ollut aina perusteltua syytä. Tämä asettaa haasteita myös kuntien hoidon porrastukselle. Tulosten mukaan vanhuksille oman kodin jättäminen oli erittäin raskasta ja he joutuivat elämään tätä elämänvaihettaan yksin ilman riittävää tukea ja tietoa. Hoitokotien tehtäväkeskeinen toimintakulttuuri ja asukkaiden erilaisuus heikensivät siirtymävaiheen onnistumista. Ajatus kuoleman tuomasta helpotuksesta pahaan oloon oli monen vanhuksen toive.

Kodin ja hoitokodin kulttuurinen erilaisuus

Tutkimuksessa koti ja hoitokoti poikkesivat toisistaan merkittävästi vanhuksen hyvän elämän mahdollistajina. Vanhuksille koti mahdollisti optimaalisen elämän suhteessa heidän fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyynsä. Koti tarjosi heille turvaa ja siellä vanhukset saivat päättää omista asioistaan. Kodin tuntuun liittyi tärkeänä asiana vanhuksen elämänhistoria lapsuudesta saakka. Totutun elämän jatkuvuutta vanhukset toivoivat myös elämältään hoitokodissa.

Elämä hoitokodissa ei vastannut kotona asuvien vanhusten toiveita. Hoitokoti tarjosi vanhuksille rajatun elämän, jossa myönteisenä asiana tuli esiin turvallisuus ja kielteisenä asiana vanhusten oman elämän hallinnan menetys. Hoitajat päättivät asioista vanhusten puolesta. Vanhuksilla oli jäljellä voimavaroja, joita he olisivat voineet hyödyntää elämässään. Elämä kulki päivästä toiseen samanlaisena, toiset asukkaat jäivät vieraiksi eikä yhteisöllisyyttä syntynyt. Vaikka hoitajien työtä arvostettiin, heidän kiireensä toi vanhuksille pahaa oloa. Hoitokodista puuttui kodin tuntu.

Hyvän elämän perusta

Keskeistä on tiedostaa, että vanhusten hyvän elämän perusta hoitokodeissa luodaan jo siinä vaiheessa, kun he asuvat vielä kotonaan. Tämä vaatii vanhusten, omaisten, kotihoidon ja hoitokotien yhteistyötä. Hoitajien tulee ottaa nykyistä näkyvämpi vastuu vanhusten hoidosta siirtymävaiheen aikana, koska heillä on koulutuksensa puolesta parhaat valmiudet tähän. Kuntien on myös syytä pohtia kotihoidon ja hoitokotien hallinnollista yhteistyötä, sillä niiden erillinen hallinto ja erilainen toimintakulttuuri eivät tue siirtymävaiheen onnistumista.


Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet. ISBN 951-27-0377-7.


Kuopion yliopisto
Viestintä
tiedotus_at_uku.fi