Jousilahti Pekka (29.11.1997)


Lääketieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 29.11.1997 tarkastettavaksi LL, THK Pekka Jousilahden väitöskirja Risk factors, risk factor changes and coronary heart disease; the role of risk factors and risk factor changes in coronary heart disease and in coronary heart disease trends in Eastern and Southwestern Finland (Riskitekijät, riskitekijämuutokset ja sepelvaltimotauti). Vastaväittäjänä oli professori Henry Blackburn Minnesotan yliopistosta USA:sta ja väitöstilaisuuden valvojana professori Pekka Puska Kansanterveyslaitoksesta.

Väitöskirjan tiivistelmä:

Kolmekymmentä vuotta sitten suomalaisten miesten sepelvaltimotautikuolleisuus oli korkein maailmassa. Erityisen korkea kuolleisuus oli Itä-Suomessa. Seitsemän maan tutkimus osoitti jo 1950-luvulla, että myös sydäntautien tärkeimmät riskitekijät: tupakointi, korkea kolesteroli ja korkea verenpaine olivat Itä-Suomessa yleisempiä kuin Länsi-Suomessa tai missään muualla maailmassa. Näiden havaintojen perusteella Suomessa aloitettiin 1970-luvulla, aluksi Pohjois-Karjalassa ja myöhemmin koko maassa, sydäntautien ehkäisyohjelma, jonka tarkoituksena oli sydän- ja verisuonitautien keskeisten riskitekijöiden vähentäminen koko väestössä.

Itä-Suomessa miesten tupakointi väheni ja koko väestön kolesterolitasot ja verenpaine laskivat merkittävästi vuodesta 1979 vuoteen 1992. Vielä 1980-luvun alussa sydäntautien riskitekijätasot olivat Itä-Suomessa korkeammat kuin Lounais-Suomessa, mutta vuonna 1992 alueiden välinen ero oli hävinnyt. Vuonna 1972 itä-suomalaisista miehistä yli puolet ja naisista kolmannes voitiin luokitella sepelvaltimotaudin suhteen erittäin korkeariskisiksi, eli heillä oli vähintään kaksi sepelvaltimotaudin kolmesta keskeisestä riskitekijästä. Vuonna 1992 näiden erittäin korkeariskisten osuus oli laskenut miehillä 20 ja naisilla 10 prosenttiin.

Sepelvaltimotautikuolleisuus on laskenut Suomessa viimeisten 25 vuoden aikana alle puoleen 1970-luvun tasosta. Lasku on ollut hieman suurempaa Itä-Suomessa kuin muualla maassa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että tupakoinnin väheneminen sekä väestön kolesterolin ja verenpaineen lasku selittivät yli puolet Itä-Suomessa todetusta sepelvaltimotautikuolleisuuden laskusta. Kolesterolin lasku oli merkittävin yksittäinen kuolleisuuden laskua selittävä tekijät. Riskitekijätason laskun lisäksi kuolleisuuden vähenemiseen on todennäköisesti vaikuttanut sepelvaltimotautipotilaiden parantunut hoito.

Tupakoinnin, kolesterolin ja verenpaineen lisäksi tutkimuksessa selvitettiin sukurasituksen yhteyttä sepelvaltimotautiriskiin. Henkilön riski sairastua sepelvaltimotautiin oli merkittävästi suurempi, mikäli hänen vanhempansa oli sairastunut sepelvaltimotautiin alle 60 vuoden iässä kuin sellaisen henkilön, jolla ei ollut vastaavaa sukurasitusta. Sukurasitus oli yhteydessä lisääntyneeseen sepelvaltimotautiriskiin sekä Itä- että Lounais-Suomessa. Sepelvaltimotaudin perheittäinen kasautuminen voi johtua sekä perintötekijöistä että sepelvaltimotaudille altistavien elintapojen kasautumisesta . Vaikka perintötekijöillä on kiistatta merkitystä sepelvaltimotaudin synnyssä, lienee perintötekijöiden merkitys kuitenkin ympäristötekijöiden merkitystä vähäisempi.

Henkilön riski sairastua sepelvaltimotautiin riippuu sekä kunkin riskitekijän tasosta että eri riskitekijöiden yhteisvaikutuksesta. Mikäli henkilöllä on kaksi tai kolme edellä mainituista riskitekijöistä, hänen riskinsä sairastua sepelvaltimotautiin on 6-10 kertainen kuin sellaisen henkilön, jolla ei ollut yhtään riskitekijää. Vastaavasti, mikäli henkilön kolesterolitaso on yli 6.5, hänen sepelvaltimotautiriskinsä on kolminkertainen sellaiseen henkilöön nähden, jonka kolesteroli on alle viisi. Mikäli kolesteroli on yli kahdeksan, kasvaa riski viisinkertaiseksi. Vaikka näiden korkeariskisten henkilöiden riski sairastua sepelvaltimotautiin on suuri, väestötasolla suurin osa tautitapauksista tulee sellaisten henkilöiden keskuudesta, joilla on vain hieman kohonnut henkilökohtainen riski. Tämä johtuu siitä, että kohtuullisesti kohonneen riskin omaavien henkilöiden määrä on paljon suurempi kuin sellaisten, joilla on kaikkein korkein henkilökohtainen tautiriski. Tämän takia sepelvaltimotaudin ehkäisyssä väestötason ohjelmien mahdollisuudet ovat paljon laajemmat kuin sellaisten ohjelmien, joissa pyritään vaikuttamaan ainoastaan niiden henkilöiden riskiin, joilla on kaikkein korkein tautiriski.

Kuolleisuuden laskusta huolimatta sepelvaltimotauti on edelleen merkittävästi yleisempi Itä- kuin Lounais-Suomessa. Alueiden väliset erot riskitekijöissä selittävät osan Itä- ja Länsi-Suomen välisestä erosta sepelvaltimotautisairastuvuudessa, mutta mukana on myös muita tekijöitä. Useat tutkimukset ovat viime vuosina osoittaneet, että sikiökauden ja varhaislapsuuden aikaisella hyvinvoinnilla on merkitystä henkilön myöhempään sepelvaltimotautiriskiin. Sikiökauden ja varhaislapsuuden aliravitsemus, joka ilmenee pienenä syntymäpainona ja lyhytkasvuisuutena, näyttää olevan yhteydessä kohonneeseen riskiin sairastua aikuisiällä sepelvaltimotautiin. Tämä ns. Barkerin hypoteesi saattaa selittää osan Itä- ja Länsi Suomen välisestä erosta sepelvaltimotautisairastuvuudessa. Näin ollen, sepelvaltimotautisairastuvuuden alue-erojen juuret saattavat osin olla menneiden sukupolvien elinolosuhteissa.

Viimeisen 25 vuoden aikana toteutetun väestöpohjaisen ehkäisytyön tuloksena sydän- ja verisuonitautien riskitekijät ovat laskeneet erittäin merkittävästi Itä-Suomessa. Sekä koko väestön keskimääräiset riskitekijätasot että korkea4riskisten henkilöiden osuus väestössä ovat laskeneet huomattavasti. Tätä riskitekijöiden laskua on seurannut sepelvaltimotautikuolleisuuden lasku, joka on ollut eräs jyrkimpiä maailmassa.


Kuopion yliopisto
Tiedotusyksikkö

tiedotus_at_uku.fi