Kuopion yliopisto Kuopion yliopisto Terveys, ympäristö, hyvinvointi
Tutustu yliopistoon Opiskelu Tutkimus Ajankohtaista In English
 
Tapahtumat
2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
 
Tiedotteet
2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
 
Apurahat
 
Työpaikat

Tiedotteet 2009

Osuuspankeilta lahjoitus Itä-Suomen yliopistolle

Aika: 07.09.2009

Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon Osuuspankit lahjoittavat 100 000 euroa Itä-Suomen yliopistolle.

Lahjoitettavat varat kanavoidaan yliopiston peruspääomaan käytettäväksi yliopiston päättämällä tavalla muun muassa alueellisen tutkimustoiminnan kehittämiseen. Lahjoituksessa ovat mukana kaikki Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon OP-liiton 28 jäsenpankkia. Vastaavia hankkeita on käynnissä myös muiden OP-liittojen ja maakuntayliopistojen välillä.

– Tällä lahjoituksella kannamme alueellista yhteiskuntavastuuta, mikä kuuluu olennaisena osana osuuspankkitoimintaan, sanoo toimitusjohtaja Antti Heliövaara Joensuun Seudun Osuuspankista.

Alueellisesti toimivina finanssiyrityksinä osuuspankit haluavat tukea sitä, että niiden toiminta-alueen nuorilla on opiskelumahdollisuuksia. Myös uusien työpaikkojen syntyminen sekä maakunnan yleisen vireyden edistäminen ovat osuuspankkien tavoitteita. Tämä on kirjattu myös koko OP-Pohjola-ryhmän perustehtävään, johon kuuluu mm. toimintaympäristön kestävän taloudellisen menestyksen ja hyvinvoinnin sekä turvallisuuden edistäminen.

– Pidämme erittäin tärkeänä, että Joensuussa ja Kuopiossa toimii elinvoimainen maakuntayliopisto. Se on koko Itä-Suomen talouden ja sivistyksen kehittämisen moottori.

Toimitusjohtaja Jaakko Ojanperä Kuopion Osuuspankista sanoo, että Itä-Suomessa osuuspankkien ja yliopiston yhteistyö ei rajoitu eikä pääty tähän yhteen lahjoitukseen, vaan tarkoituksena on saada aikaan pitkäjänteinen yhteistyösuhde.

– Finanssiyrityksenä pyrimme voittamaan pankki- ja vakuutusasiakkaan elinikäisen luottamuksen. Pitkäjänteisyys sopii meille ohjenuoraksi myös yhteistyöhön yliopiston kanssa. Osuuspankkien ja maakuntayliopiston yhteinen tavoite on turvata Itä-Suomen kehittyminen, sillä alueellisuus on molempien toiminnan keskeinen kulmakivi.

Lisätietoja:

Antti Heliövaara, Joensuun Seudun Osuuspankki, puh. 0500 670 360
Olli Koivula, Rääkkylän Osuuspankki, puh. 0500 912 366
Jaakko Ojanperä, Kuopion Osuuspankki, puh. 0440 671 347
Jouni Karhinen, Pielaveden Osuuspankki, puh. 0400 182 868
Kaarina Kauppinen-Karvinen, Pohjois-Savon OP-liitto, puh. 044 3612 751



 
Kuopion yliopisto, PL 1627, 70211 Kuopio, vaihde: (017) 162 211, s-posti:etunimi.sukunimi@uku.fi