Kuopion yliopisto Kuopion yliopisto Terveys, ympäristö, hyvinvointi
Tutustu yliopistoon Opiskelu Tutkimus Ajankohtaista In English
 
Tapahtumat
2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
 
Tiedotteet
2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
 
Apurahat
 
Työpaikat

Tiedotteet 2009

Yliopistolaki läpi, Itä-Suomen yliopisto toteutuu suunnitellusti

Aika: 16.06.2009

Eduskunta on hyväksynyt uuden yliopistolain, joka mahdollistaa Joensuun ja Kuopion yliopistojen yhdistymisen Itä-Suomen yliopistoksi. Laki astuu voimaan elokuun alussa ja Itä-Suomen yliopisto aloittaa toimintansa vuoden 2010 alussa.

Itä-Suomen yliopistoa jo kaksi vuotta valmistelleet työryhmät ja henkilöt ovat odottaneet lain hyväksymistä hartaasti. Vuosien sitkeä uurastus ei valu hukkaan ja suunnittelusta päästään käytännön toteutukseen. Itä-Suomi saa vahvan ja kilpailukykyisen, tutkimukseen perustuvan kansallisen osaamiskeskittymän.

Kuopion yliopiston rehtori Matti Uusitupa näkee lain hyödyttävän alueen lisäksi koko yliopistojärjestelmää. – Autonomian kasvaessa yliopistoilla tulee olemaan mahdollisuus kehittyä ja päästä aivan uudelle tasolle. Erityisen tärkeänä pidän sitä, että laki suo mahdollisuuden laajentaa yliopiston hallituksen kokoonpanoa ja osaamispohjaa, Uusitupa sanoo.

Joensuun yliopiston rehtori Perttu Vartiaisen mukaan lain valmistelun yhteydessä yliopistoissa on tehty paljon työtä sen hyväksi, että ensi vuonna toimintansa aloittavien julkisoikeudellisten yliopistojen talous on hyvässä kunnossa. – Itä-Suomen yliopistossa valmistautuminen uuteen olomuotoon on tapahtunut kaiken kaikkiaan hyvässä hengessä, mihin kuuluu myös rakentava kritiikki. Tästä voi antaa kiitoksen koko yliopistoyhteisölle, Vartiainen toteaa.

Lisätietoja:

Matti Uusitupa, rehtori, Kuopion yliopisto, 0400 615 661
Perttu Vartiainen, rehtori, Joensuun yliopisto, 050 301 1530

 
Kuopion yliopisto, PL 1627, 70211 Kuopio, vaihde: (017) 162 211, s-posti:etunimi.sukunimi@uku.fi