Kuopion yliopisto Kuopion yliopisto Terveys, ympäristö, hyvinvointi
Tutustu yliopistoon Opiskelu Tutkimus Ajankohtaista In English
 
Tapahtumat
2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
 
Tiedotteet
2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
 
Apurahat
 
Työpaikat

Tiedotteet 2009

Kuopion yliopisto mukaan kansainväliseen paperinvalmistuksen tutkijakouluun

Aika: 11.05.2009

Kuopion yliopisto on hyväksytty mukaan kansainväliseen PaPSaT-tutkijakouluun. International Doctoral Programme in Pulp and Paper Science and Technology eli PaPSaT on paperinvalmistukseen liittyvä opetusministeriön tutkijakoulu. Sen toimintaan osallistuu Kuopion yliopistosta fysiikan laitoksen paperifysiikan tutkimusryhmä, jota johtaa professori Jari Hämäläinen.

PaPSaTissa ovat ennestään mukana Tampereen teknillinen yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Helsingin yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto, Åbo Akademi ja Teknillinen korkeakoulu, joka koordinoi tutkijakoulun toimintaa. Tutkijakoulussa on tällä hetkellä 15 opetusministeriön rahoittamaa tutkijapaikkaa ja tulevissa rahoitushauissa paikkoja voi aueta kuopiolaisillekin jatko-opiskelijoille.

– Tärkeintä mukanaolossa on kuitenkin jatko-opiskelijoiden mahdollisuus verkottua ja hyödyntää muidenkin yliopistojen kurssivalikoimaa. Näin saa sovellusalaan kattavamman koulutuksen kuin mitä oma yliopisto yksin pystyy tarjoamaan, Hämäläinen toteaa.

Kuopion yliopisto puolestaan täydentää tutkijakoulun koulutustarjontaa vahvalla paperinvalmistuksen mallinnuksen osaamisellaan. Hämäläinen on hoitanut Kuopion kaupungin lahjoituksena saatua professuuria vuosina 2004-08, minkä jälkeen virka on vakinaistettu teollisuusfysiikan professuuriksi. Tiivistä teollisuusyhteistyötä tekevässä paperifysiikan tutkimusryhmässä on mukana kuusi jatko-opiskelijaa ja tähän asti väitöskirjoja on syntynyt jo kolme. Kaiken kaikkiaan ryhmässä työskentelee kymmenen tutkijaa.

Lisätietoja:
Professori Jari Hämäläinen, p. 040 5961999
PaPSaT-tutkijakoulun kotisivut: http://www.tkk.fi/Units/Papsat
Paperifysiikan tutkimusryhmän kotisivut: http://venda.uku.fi/research/paperphysics/index.shtml

 
Kuopion yliopisto, PL 1627, 70211 Kuopio, vaihde: (017) 162 211, s-posti:etunimi.sukunimi@uku.fi