Kuopion yliopisto Kuopion yliopisto Terveys, ympäristö, hyvinvointi
Tutustu yliopistoon Opiskelu Tutkimus Ajankohtaista In English
 
Tapahtumat
2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
 
Tiedotteet
2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
 
Apurahat
 
Työpaikat

Tiedotteet 2009

Merkittävä kansainvälinen tiedepalkinto Helsingin ja Kuopion yliopiston tutkijoille

Aika: 30.04.2009

Akatemiaprofessorit Kari Alitalo Helsingin yliopistosta ja Seppo Ylä-Herttuala Kuopion yliopistosta ovat saaneet kansainvälisen InBev-Baillet Latour International Health Prize -tiedepalkinnon, joka on arvoltaan 200 000 euroa. Palkinto myönnettiin uraauurtavasta tutkimuksesta, jossa on selvitetty veri- ja imusuonten uudiskasvun ja niiden säätelyn sovellusmahdollisuuksia sydän- ja verisuonitautien sekä syövän hoidossa; Alitalo ja Ylä-Herttuala ovat jo vuosien ajan tehneet tällä alueella tiivistä ja hedelmällistä yhteistyötä.

Palkinnonjakojuhlallisuudet järjestettiin 30. huhtikuuta Brysselissä Palais des Académies'ssa, ja juhlaa kunnioitti läsnäolollaan myös Belgian prinsessa Mathilde.

Akatemiaprofessori Kari Alitalo johtaa Suomen Akatemian syövän biologian huippuyksikköä, joka on osa Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan molekyyli- ja syöpäbiologian tutkimusohjelmaa. Professori Alitalo on tullut tunnetuksi erityisesti veri- ja imusuonten kasvutekijöitä koskevasta tutkimuksestaan; Alitalon tutkimusryhmän työn tuloksena on kehitteillä useita uudenlaisia syöpälääkkeitä, ja hänen laboratoriossaan tehty tutkimus on myös avannut mahdollisuuksia kehittää tehokkaita hoitomenetelmiä sydän-, verisuoni- ja imusuonissairauksiin, joihin ei aiemmin ole ollut tehokasta hoitoa.

Kuopion yliopiston A.I. Virtanen -instituutissa työskentelevä akatemiaprofessori Seppo Ylä-Herttuala johtaa Suomen Akatemian sydän- ja verisuonitautien ja tyypin 2 diabeteksen tutkimuksen huippuyksikköä. Ylä-Herttuala on sydän- ja verisuonitautien ja aivosyövän geeniterapian sekä virusvälitteisen geeninsiirtoteknologian pioneeri, ja hänen tutkimusryhmänsä käytti ensimmäisenä maailmassa adenovirusvälitteistä geeninsiirtoa ihmisen valtimoihin vuonna 1996. Useat faasin I ja II -potilastutkimukset ovat sittemmin osoittaneet geenihoidon parantavan verenkiertoa hapenpuutteesta kärsivissä raajoissa ja sydänlihaksessa.

Vuonna 1979 perustettu InBev-Baillet Latour Health -tiedepalkinto - joka on suurin Belgiassa jaettava tiedepalkinto - myönnetään tutkijoille, joka ovat erityisen ansioituneita lääketieteellisessä ja lääketieteen käytännön sovelluksia koskevassa tutkimuksessa. Palkinnon saajasta päättää arvovaltainen tieteellinen komitea.

Palkinto jaetaan vuosittain etukäteen määritellylle lääketieteellisen tutkimuksen alueelle, ja vuoden 2009 teemana olivat sydän- ja verisuonitaudit. Alitalo ja Ylä-Herttuala ovat pitkään tehneet uraauurtavaa yhteistyötä verenkiertoelimistön sairauksien geenihoidon kehittämiseksi, ja he ovat saavuttaneet tällä alueella merkittäviä edistysaskeleita.

InBev-Baillet Latour Health -palkinto myönnetään tavallisesti jakamattomana yhdelle tutkijalle, mutta se voidaan poikkeuksellisesti jakaa kahden sellaisen tutkijan kesken, jotka ovat pitkän aikaa tehneet läheistä yhteistyötä.

Lisätietoja:

Akatemiaprofessori Kari Alitalo, p. 050 500 3572, kari.alitalo@helsinki.fi

Akatemiaprofessori Seppo Ylä-Herttuala, p.040 355 2075,seppo.ylaherttuala@uku.fi


Kuva: Akatemiaprofessorit Kari Alitalo (vas.) ja Seppo Ylä-Herttuala Belgian prinsessa Mathilden seurassa palkintotilaisuudessa. Kuva Marie-Noelle Cruysmans.



 
Kuopion yliopisto, PL 1627, 70211 Kuopio, vaihde: (017) 162 211, s-posti:etunimi.sukunimi@uku.fi