Kuopion yliopisto Kuopion yliopisto Terveys, ympäristö, hyvinvointi
Tutustu yliopistoon Opiskelu Tutkimus Ajankohtaista In English
 
Tapahtumat
2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
 
Tiedotteet
2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
 
Apurahat
 
Työpaikat

Tiedotteet 2009

Kuopion yliopistolle hyvä tulos vuonna 2008

Aika: 10.03.2009

Kuopion yliopisto teki hyvän toiminnallisen tuloksen vuonna 2008. Taloudellinen tulos oli tyydyttävä. Yliopiston hallitus hyväksyi vuoden 2008 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen kokouksessaan 10. maaliskuuta.

Kuopion yliopisto ylitti keskeiset tulostavoitteensa. Tutkintoja suoritettiin ennätysmäärä yliopiston historiassa, kaikkiaan 1295 tutkintoa. Tohtorintutkintojen ja ylempien korkeakoulututkintojen määrä ylitti sekä opetusministeriön asettamat tavoitteet että aikaisemmat ennätykset. Tohtorintutkintoja suoritettiin 95 ja ylempiä korkeakoulututkintoja 753. Alempia korkeakoulututkintoja valmistui 370.

Yliopiston kokonaismenot olivat 111,2 miljoonaa euroa, josta opetusministeriön budjettirahoituksen osuus oli 64,2 miljoonaa euroa. Toimintamenorahoitusta siirtyi 11, 7 miljoonaa euroa vuodelle 2009. Ulkopuolisen täydentävän rahoituksen osuus oli 46,6 miljoonaa euroa eli 42 prosenttia kokonaismenoista.

Henkilöstön määrä väheni hieman. Yliopiston palveluksessa oli vuoden 2008 lopussa 1696 henkilöä ja vuoden aikana tehtiin 1508 henkilötyövuotta. Yliopistouran edistämiseksi Kuopion yliopisto otti käyttöön opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin.

Lisätietoja:
Rehtori Matti Uusitupa
p. 0400 615 661


 
Kuopion yliopisto, PL 1627, 70211 Kuopio, vaihde: (017) 162 211, s-posti:etunimi.sukunimi@uku.fi