Kuopion yliopisto Kuopion yliopisto Terveys, ympäristö, hyvinvointi
Tutustu yliopistoon Opiskelu Tutkimus Ajankohtaista In English
 
Tapahtumat
2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
 
Tiedotteet
2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
 
Apurahat
 
Työpaikat

Tiedotteet 2009

Seppo Ylä-Herttualalle vuoden 2009 Matti Äyräpään palkinto

Aika: 02.01.2009

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin Matti Äyräpään palkinnon saa tänä vuonna Kuopion yliopiston A.I. Virtanen -instituutissa työskentelevä akatemiaprofessori Seppo Ylä-Herttuala. Palkinnon arvo on 20 000 euroa ja se myönnetään vuosittain menestyksellistä tutkimustyötä aktiivisesti tekevälle suomalaiselle lääkärille. Ylä-Herttuala pitää palkinnon saajan Matti Äyräpää -luennon Valtakunnallisten Lääkäripäivien avajaisissa Helsingissä 5. tammikuuta.

Seppo Ylä-Herttuala on sydän- ja verisuonitautien ja aivosyövän geeniterapian sekä virusvälitteisen geeninsiirtoteknologian pioneeri ja kuuluu alansa eturivin tutkijoihin maailmalla.

Ylä-Herttuala valmistui lääketieteen tohtoriksi vuonna 1987 Tampereen yliopistosta. Hän on toiminut Kuopion yliopiston molekuläärisen lääketieteen professorina vuodesta 1995 lähtien ja työskentelee tällä hetkellä Kuopion yliopiston A. I. Virtanen -instituutissa Bioteknologian ja molekulaarisen lääketieteen laitoksella. Hän on myös Biocenter Kuopion johtaja.

Ylä-Herttuala on tehnyt käänteentekevää työtä verenkiertoelimistön ja aivosyövän hoitoon tähtäävässä geeniterapiassa. Hänen johdollaan tehtiin ensimmäinen geeninsiirto Pohjoismaissa ihmisen pahanlaatuiseen aivokasvaimeen vuonna 1995, ja hän käytti ensimmäisenä maailmassa adenovirusvälitteistä geeninsiirtoa ihmisen valtimoihin vuonna 1996. Ylä-Herttualan Verisuonitautien ja tyypin 2 diabeteksen tutkimusyksikkö Kuopion yliopistossa on osana suurempaa kokonaisuutta saanut kahtena kautena peräkkäin Suomen Akatemian huippuyksikköstatuksen. Ryhmä on toiminut Suomen Akatemian huippututkimusyksikkönä vuodesta 2002 alkaen.

Ylä-Herttualan pisimmälle edennyt geenisovellutus on aivokasvaimen hoitoon kehitetty geenihoitovalmiste, jolla on tähänastisissa tutkimuksissa kyetty lähes kaksinkertaistamaan potilaiden jäljellä oleva elinaika nykyisiin standardihoitoihin verrattuna. Tulos on yksi merkittävimmistä kliinisen geenihoidon alalla, ja valmisteesta voi tulla ensimmäinen länsimaissa kehitetty syövän geenihoitolääke. Lääke valmistetaan Kuopiossa sijaitsevassa biotekniikka-alan yrityksessä Ark Therapeutics Oy:ssä, jota Ylä-Herttuala on ollut perustamassa. Yhtiön tuotekehitys perustuu Ylä-Herttualan ja kahden University College Londonin professorin tutkimustyöhön.

Seppo Ylä-Herttuala on saanut työstään lukuisia tunnustuksia Suomessa ja ulkomailla. Hänet on valittu muun muassa European Society of Gene Therapyn hallitukseen ja seuraavaksi presidentiksi. Hän on American Society of Gene Therapyn kansainvälisen toimikunnan ja nimityskomitean jäseneksi. Ylä-Herttuala promovoitiin kunniatohtoriksi University College Londonin lääketieteelliseen tiedekuntaan vuonna 2005, ja hänet valittiin European Society of Cardiologyn hallituksen jäseneksi vuonna 2006. Ylä-Herttuala perusti Suomen Geeniterapiaseuran vuonna 1999 ja on useiden tieteellisten lehtien toimituskuntien jäsen. Hän on saanut myös useita kansainvälisiä palkintoja. Suomessa hänelle on myönnetty muun muassa Sydäntutkimussäätiön ensimmäinen sydäntutkimuspalkinto vuonna 2004.

Lisätietoja:

Professori Seppo Ylä-Herttuala, p. 020 787 2211, seppo.ylaherttuala(at)uku.fi

Valitsemisvaliokunnan puheenjohtaja, professori Seppo Y.T. Junnila, p. 044 3344863, seppo.junnila(at)duodecim.fi


 
Kuopion yliopisto, PL 1627, 70211 Kuopio, vaihde: (017) 162 211, s-posti:etunimi.sukunimi@uku.fi